Maria, Jeesuksen äiti

 

Luuk. 2

Taustatietoa ohjaajalle

Vapahtajamme äidiksi valittu nuori nainen ei tullut hoveista eikä julkkispiireistä. Maria oli tuiki tavallinen tyttö. Hän oli vaatimaton, nöyrä ja Jumalalle kuuliainen. Enkelin ilmoittaessa Marialle raskaudesta tämä ihmetteli: ”Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon.” Enkeli vastasi: ”Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan.” Maria vastasi kauniisti: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” Myöhemmin saamme lukea Raamatusta Marian kiitosvirren (Luuk. 1:46-55).

Noin kahdentoista vuoden ajan Maria sai hoitaa perhettään yhdessä Joosefin kanssa. Sen jälkeen äiti eli lastensa kanssa. Ja kuinka kaunista olikaan äidin luottamus poikaansa, Jeesukseen, esimerkiksi Kaanan häissä! (Joh. 2:1-12).

Maria sai myös kuulla jo alussa ennustuksen siitä, että Vapahtajamme tie kulkee seimestä Golgatan ristille (Luuk. 2:35). Jouluajan ihanuuden keskellä Marian sydämessä oli tieto siitä, mitä varten hän synnytti maailman Vapahtajan. Hänen poikansa syntyi uhriksi ja samalla äitinsä ja koko maailman pelastajaksi.

Opetus

Jeesuksen äiti, Maria, oli hyvin nuori kun hän synnytti Jeesuksen. Hän rakasti poikaansa hyvin paljon. Maria tiesi, että Jumala pitää hänestä ja koko perheestä hyvää huolta.

Mitä äiti (tai mummu, kummitäti jne.) on opettanut sinulle?

Jeesuksen äiti voi opettaa meille hyvin paljon. Maria ja Joosef olivat ihan tavallisia ihmisiä ja heillä oli monenlaisia vaikeuksia Jeesuksen syntymän aikaan. Emme kuitenkaan kuule heidän napinoitaan ja valituksiaan, vaan ihan muuta. Maria kiitti Jumalaa hänen hyvyydestään. Rakastava äiti on huolehtiva äiti ja luottava äiti.

Maria oli Jumalan valitsema nainen. Hän oli Jumalan Pojan äiti. Me emme päässeet tuosta asiasta äänestämään, vaan Jumala valitsi hänet. Samalla lailla Jumala on valinnut myös meidän äitimme. Olemmeko osanneet kiittää äidistä? Olemmeko osanneet auttaa äitiä?

Maria oli nöyrä, rakastava ja kiitollinen. Osaammeko me nähdä, kuten Maria, että Jumala antaa meille hyviä asioita? Mitä hyviä asioita, joista voisin kiittää Jumalaa, olet saanut tänään tai tällä viikolla? Maria sai elää lähellä Jumalaa. Jeesus on yhtä lähellä meitä Raamatun sanassa, pyhässä kasteessa ja ehtoollisessa.

Opetuksen ydin

Maria, Jeesuksen äiti, oli Jumalan valitsema nainen ja hän voi opettaa meille hyvin paljon. Hän oli nöyrä, rakastava ja kiitollinen ja sai elää lähellä Jumalaa. Jeesus on yhtä lähellä meitä Raamatun sanassa, pyhässä kasteessa ja ehtoollisessa.

Rukous

Rakas Taivaallinen Isämme! Kiitos siitä, että valitsemalla Marian Vapahtajamme äidiksi, kerroit meille kuinka tärkeitä me jokainen olemme sinulle. Auta meitä Marian tavoin näkemään, että sinä olet suuri ja kuitenkin pidät meistä huolen. Anna meille samaa kiitollisuutta kuin Marialla oli. Kiitos hyvyydestäsi meitä kaikkia kohtaan. Aamen.

Laulut

Olen onnellinen, PK 111 / SK 413
Karitsan jouluyö, PK 121
Jouluyö, juhlayö, PK 129
Oi Jeesus siunaa äitiä, VK 467
Hyvä Jumala, VK 471
Käyn, Jeesus, kasvois etehen, VK 500

Keskustelukysymykset

1. Millainen ihminen on nöyrä ihminen?
2. Mistä näemme, että Maria oli nöyrä?
3. Kuinka me voisimme osoittaa omalle äidillemme, että me rakastamme häntä?
4. Maria sai pitää Jumalan Poikaa sylissään. Kuinka lähelle Jeesus tulee meitä?

Havainnollistaminen pienille

Ohjaaja käyttää lasten piirtämiä kuvia Mariasta havainnollistaessaan omaa opetustaan (katso Toiminta pienille: Piirustus Mariasta). Ennen opetusta hän voi käydä jokaisen kuvan läpi tai tehdä muutamia havaintoja niistä ryhmän koosta riippuen. Hän voi kiinnittää huomion esim. siihen, keitä muita kuvassa on (Jeesus, Joosef jne.), mitä Maria tekee kuvassa (siivoaa, leipoo, hoitaa Jeesusta jne.), miltä Maria näyttää ja millainen ilme hänellä on (onnellinen, iloinen, väsynyt, huolestunut jne.). Tarkoituksena on auttaa lapsia ymmärtämään, että Maria oli tavallinen nainen, joka näytti samalta kuin muut ja joka teki samanlaisia askareita, kuin kaikki toisetkin naiset.

Ohjaajan lukiessa tai kertoessa omin sanoin opetustekstiä, hän voi vielä palata kuviin ja korostaa erityisesti sitä, että Maria oli Jumalan valitsema nainen. Jumala halusi juuri hänet Jeesuksen äidiksi, sillä hän oli sydämeltään nöyrä ja kiitollinen. Maria myös kiitti Jumalaa jokaisessa tilanteessa.

Havainnollistaminen isoille

Ohjaaja piirtää liitutaululle, fläppitaululle tai kalvolle Marian kuvan. Lukiessaan tai kertoessaan omin sanoin opetustekstiä, hän kirjoittaa Marian ympärille tärkeimpiä asioita, esim. – tavallinen ihminen, – kiittää Jumalaa, – Jumalan valitsema jne. Opetustekstin jälkeen voidaan vielä käydä jokainen opittu asia läpi, ja varmistaa, että lapset ovat ymmärtäneet kirjoitetut kohdat.

Toiminta pienille

Piirustus Mariasta

Ohjaaja kertoo lapsille, että tämän päivän aiheena on Maria, Jeesuksen äiti. Tämän jälkeen hän pyytää jokaista lasta piirtämään Marian kuvan. Valmiit kuvat laitetaan esille ja ohjaaja käyttää niitä havainnollistaessaan omaa opetustaan.

Kortti äidille

TARVIKKEET:
kartonkia
vesivärejä pensselejä sormivärejä silkkipaperia huopaa helmiä sakset liimaa
kyniä

Lapset askartelevat omalle äidille(/mummolle/kummitädille) kortin käyttäen kartonkia, vesivärejä, sormivärejä, silkkipaperia, huopaa, helmiä tms. Korttiin kirjoitetaan, miksi lapsi tykkää äidistä (/mummosta/kummitädistä). Jos lapsi ei osaa itse kirjoittaa, ohjaaja voi toimia kirjurina.

Toiminta isoille

Runo äidille

TARVIKKEET:
paperia kyniä kartonkia värikyniä
vesivärejä ja siveltimiä helmiä
silkkipaperia sakset liimaa

Lapset kirjoittavat äidille äidistä kertovan runon, jossa täytyy käyttää sanoja: äiti, koti, rakkaus, ilo, lahja. Sanoja saa taivuttaa. Runon voi liimata ohuelle kartongille, jolloin se saa kehykset ympärilleen. Kartonkia voi myös koristella piirtämällä, maalaamalla, liimaamalla helmiä, askartelemalla ja liimaamalla esim. kukkia.

Lehden etusivu

Tarkoituksena on, että lapset tekevät pienissä ryhmissä lehden etusivun/lööppisivun Marian elämän vaiheista. Maria on antanut lehdelle haastattelun elämänsä loppumetreillä, ja kertonut kaikesta kokemastaan. Tarkoituksena on kirjoittaa lööppejä Marian elämästä mutta myös hänen luonteestaan ja perheestään. Kerratkaa ensiksi lasten kanssa yhdessä, mitä erikoisia asioita Marian elämän aikana tapahtui? (Enkeli ilmoittaa Jeesus-lapsen syntymästä, Maria tulee koskemattomana raskaaksi, erikoinen kohtaaminen Elisabetin kanssa, synnyttäminen talliin ja paimenten ja itämään tietäjien vierailut, Kaanaan häät jne.) Kertauksen jälkeen lapset jaetaan ryhmiin ja heille annetaan iso paperi, joka tulee täyttää lööpeillä. Niitä voi kirjoittaa ja piirtää itse ja/tai lehdistä voi leikata valmiita, sopivia lööppejä, sanoja ja kuvia ja liimata ne paperille. Lopuksi etusivut esitellään toisille ryhmille.

Taustatietoa ohjaajalle, opetus, rukous ja keskustelukysymykset: Anna-Liisa ja Lasse Nikkarikoski
Havainnollistaminen ja toiminta: Liisi Portin