Parantava kosketus

 

Luuk. 8:40-56

Taustatietoa ohjaajalle

Kaksi kertomusta on kietoutunut toisiinsa: verenvuototautia sairastavan naisen parantuminen ja Jairoksen tyttären herättäminen kuolleista. Jeesus on siis sekä sairauden että kuoleman herra, voittaja.

Jeesus auttaa tässä kertomuksessa arvostettua miestä (ja perhettä) ja hyljeksittyä naista. Jeesuksen aikana arvostettiin miehiä ja Jairos oli vielä korkeassa asemassa. Kyseessä oli miehen ja isän hätä, vaikka hänen tyttärensä tarvitsi apua. Lisäksi tytär oli perheen ainut lapsi. Jeesuksen aikana naisia pidettiin alempiarvoisina ja kertomuksen nainen oli lisäksi sairas ja sen vuoksi muista eristetty (kultillisesti saastainen) eli hänen asemansa oli alhainen. Jairoksen perheen auttaminen viivästyi hänen takiansa.

Verenvuotoa sairastanut nainen oli kultillisesti saastainen: hän ei saanut osallistua jumalanpalvelukseen eikä kukaan voinut koskea häneen ilman saastumista (3. Moos. 15:25-27). Jeesuksen viitan tupsut (jae 44) ovat osoitus siitä, että Jeesus noudatti Vanhan testamentin lain vaatimuksia (4. Moos. 15:37-41), mutta ei fariseusten kaikkia lain tulkintoja ja laajennuksia. ”Mene rauhassa” (jae 48) oli juutalaisten yleisin tervehdys ”shalom”. Se oli myös siunaus.

Opettaja” (jae 49) ei olisi todellakaan voinut tehdä Jairoksen kuolleelle tyttärelle mitään. Mutta Jeesus ei ollut vain opettaja, vaan paljon enemmän: hän oli Jumala, elämän Luoja ja antaja.

Kreikan sana voidaan kääntää sekä ”parantaa” että ”pelastua”. Vanhassa ja uudessa käännöksessä vaihtoehdot menevät ristiin jakeissa 48 ja 50. KR-1938:ssa: jakeessa 48 pelastaa ja jakeessa 50 parantaa, kun taas uudessa käännöksessä jakeessa 48 parantaa ja jakeessa 50 pelastaa.

Ei hän ole kuollut, hän nukkuu” (jae 52, yhdessä Lasaruksen herättämisen Joh. 11:11 kanssa) on antanut kristityille aiheen puhua ”poisnukkumisesta”. Se ei ole lopullinen loppu, vaan kerran Kristus herättää meidät kuolleista.

Teemaan virittäminen

Leikitään Selkäjuoru-leikkiä eli jaetaan ryhmä kahtia tai tarpeen mukaan useammaksi ryhmäksi, niin että ryhmässä on korkeintaan yhdeksän jäsentä. Istutaan lattialla tiiviissä jonossa silmät kiinni. Jonon viimeisen edessä on paperi ja kynä. Ohjaaja kirjoittaa sormella ensimmäisen kirjaimen ensimmäisen leikkijän selkään. Ohjaaja sanoo kirjainten kohdalla, että ne ovat kirjaimia ja viimeisellä kerralla, että se on luku. Ensimmäinen leikkijä kirjoittaa kirjaimen seuraavan selkään ja seuraava jatkaa saman edessä olevan selkään. Viimeinen kirjoittaa tuntemansa kuvion paperille. Halutessa voi vaihtaa paikkoja eli ensimmäisenä ollut tulee viimeiseksi. Kirjoitettavat kirjaimet ovat L U U K ja numero on 12 eli selkäjuoru toistetaan viisi kertaa.

Kun selkäjuoru on toistettu viisi kertaa, ilmoitetaan oikea vastaus ja katsotaan, mikä ryhmä sai oikein tai lähimmäksi oikein. Kysytään, mistä sanasta Luuk. on lyhennys? Lisätään tämän perään 8:40-56 eli sieltä löytyy käsiteltävä kertomus. Kerrotaan, että luku 12 esiintyy kaksi kertaa pian kuultavassa kertomuksessa ja tarkoittaa vuosia. Voidaan todeta ryhmän jäsenten iät ja etsiä, kuka on lähimpänä 12 vuotta.

Opetus

Synagogan esimiehen, Jairoksen, ainoa lapsi, 12-vuotias tytär oli (jae 42) vakavasti sairas. Jairos uskoi Jeesuksen voivan auttaa.

Samaan aikaan Jeesuksen luona oli verenvuotoa sairastava nainen. Sairas ei saanut osallistua jumalanpalvelukseen eikä kukaan voinut koskea häneen. Ehkä tämä oli syy siihen, miksi nainen tuli salaa Jeesuksen luokse ja kosketti Jeesuksen viitassa olevaa tupsua. Nainen ehkä pelkäsi, ettei Jeesuskaan haluaisi koskettaa häntä.

Jeesus haluaa kohdata meidät syntisinä – itse asiassa hän haluaa meiltä juuri kaiken pahan ja huonon – synnit. Jeesus antaa meille vastalahjaksi uskon, pelastuksen ja iankaikkisen elämän. Jeesus halusi naisen tulevan esiin. Samalla paljastui myös hänen parantumisensa: enää häntä ei tarvinnut vältellä.

Nainen ei vain parantunut, vaan myös pelastui, sai uskon lahjan. Naisella oli jo usko Jeesukseen – se sai hänet etsimään apua Jeesukselta – mutta nyt hänen uskonsa syveni: se ei ollut vain uskoa ihmeidentekijään vaan pelastajaan.

Nainen oli sairastanut yhtä kauan, kuin Jairoksen tytär oli elänyt: 12 vuotta. Jairoksen tytär ehti kuolla sillä välin, kun Jeesus paransi naisen. Jairos oli varmasti todella surullinen. Vaikka hän ei varmaankaan odottanut, että Jeesus herättäisi hänen tyttärensä kuolleista, hän uskoi, että jotakin apua Jeesus voisi hänelle antaa. Hän sai nähdä uskonsa toteutuvan yli odotusten: Jeesus herätti tytön kuolleista. Se, että Jeesus siunasi naista, ei ollut pois Jairokselta eikä se, että Jumala siunaa muita ole pois sinulta! Jumala tietää, mitä hän tekee ja milloin hän tekee.

Opetuksen ydin

Jeesus on sekä sairauden että kuoleman voittaja.

Rukous

Kiitos rakas Jeesus, että sinä sekä paransit verenvuotoa sairastavan naisen että herätit Jairoksen tyttären kuolleista. Kiitos, että sinä olet sekä sairauden että kuoleman voittaja. Siunaa kaikkia sairaita ihmisiä. Ole heidän luonaan. Pidä, Jeesus, meistä jokaisesta huolta ja anna meidän aina kulkea sinun kanssasi kohti taivasta. Aamen.

Laulut

Meitä ilo yhdistää, PK 28
Leikkipuiston enkeli, PK 29 Jeesus,
lasten auttaja, VK 493
Oi Jeesus, ota syliisi, VK 496
Jeesus meitä rakastaa, SK 409
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, SK 411

Havainnollistaminen

Ohjaaja esittelee kertomuksen henkilöt: Jairoksen 12-vuotiaan tytön ja 12 vuotta sairastaneen naisen ja kertoo vähän taustoja.

Kerrotaan kertomus ja havainnollistetaan se esim. flannellokuvilla tai lyijyjalkanukeilla.

Kertomus voidaan kertoa myös niin, että Jairoksen tytär on kertojana 24-vuotiaana eli 12 vuotta on kulunut itse tapahtumasta. Jairoksen tytärtä voi esittää esim. niskatappitai käsinukella tai ohjaaja pukeutuu itse Jairoksen tyttäreksi (iso huivikin riittää).

Pukeutuessaan ohjaaja kertoo, että kuka hänestä tulee. Kerrottaessa näkökulma on se, että Jairoksen tytär ei itse muista tapahtumista paljoakaan vakavan sairautensa takia, mutta luonnollisesti hänelle on kerrottu tarkkaan, mitä sinä päivänä tapahtui ja miksi Jeesus ei tullut heti apuun. Tytär muistaa itse vasta siitä eteenpäin, kun hän ”herää” Jeesuksen kosketukseen ja sanoihin.

Toiminta

Leikki: kuka koski minuun?

Leikkiä voi leikkiä kolmella eri tavalla. Ryhmä voi leikkiä vain yhden vaihtoehdon tai vaikeuttaa leikkiä pikkuhiljaa. Vaihtoehto 1 sopii isoille lapsille (on helpoin), vaihtoehto 2 sopii pienille ja isoille ja vaihtoehto 3 sopii pienille ja isoille (on vaikein).

Vaihtoehto 1.
Leikkijät seisovat ringissä. Yksi leikkijöistä menee seisomaan ringin keskelle ja pyörii ympäri silmät kiinni muutaman kerran. Tämän jälkeen yksi leikkijöistä, joka on hiljaa valittu pyörimisen aikana, menee keskellä olevan selän taakse ja kirjoittaa oman nimensä sormella hänen selkäänsä. Hän saa kirjoittaa nimen kaksi kertaa. Jos keskellä olija arvaa nimen väärin, hän jää keskelle edelleen, mutta jos hän arvaa oikein, hän pääsee takaisin rinkiin ja koskettaja jää keskelle.

Vaihtoehto 2.
Leikkijät seisovat ringissä. Yksi leikkijöistä menee seisomaan ringin keskelle ja pyörii ympäri silmät kiinni muutaman kerran. Tämän jälkeen yksi leikkijöistä, joka on hiljaa valittu pyörimisen aikana, menee keskellä olevan eteen ja koskee hänen käsiään. Tämän jälkeen keskellä olija saa tunnustella varovasti edessä olevaa leikkijää ja arvata kaksi kertaa, kuka tämä on. Jos hän arvaa väärin, hän jää keskelle edelleen, mutta jos hän arvaa oikein, hän pääsee takaisin rinkiin ja koskettaja jää keskelle.

Vaihtoehto 3.
Leikkijät seisovat ringissä. Yksi leikkijöistä menee seisomaan ringin keskelle ja pyörii ympäri silmät kiinni muutaman kerran. Tämän jälkeen yksi leikkijöistä, joka on hiljaa valittu pyörimisen aikana, menee keskellä olevan selän taakse ja koskee häntä selkään. Keskellä olija saa arvata kaksi kertaa, kuka häntä koski. Jos hän arvaa väärin, hän jää keskelle edelleen, mutta jos hän arvaa oikein, hän pääsee takaisin rinkiin ja koskettaja jää keskelle.

Tehtäviä isoille

Kirjainkilpailu

Alkuvalmistelut: Kirjoitetaan yhdeksän kartongin palalle kullekin yksi kirjain: A A I J K O R S U. Tehdään laput jokaiselle ryhmälle. Lapuissa voi käyttää kullakin ryhmällä omaa väriä.

Käytetään uudelleen alussa jaettuja ryhmiä. Jaetaan jokaiselle ryhmän jäsenelle yksi kirjainlappu. Jos ryhmässä on vähemmän kuin yhdeksän jäsentä, laitetaan loput kirjaimet ryhmän lähelle käyttöön. Ryhmän tehtävä on vastata kysymyksiin järjestäytymällä riviin niin, että kirjaimista muodostuu oikea sana ja se on luettavissa vasemmalta oikealle. Kaikkia kirjaimia ei aina tarvita. Jos on alle yhdeksän henkilön ryhmät, ja joidenkin kädessä olevia kirjaimia ei tarvita, joku näistä ottaa ”varastosta” tarvittavan kirjaimen ja menee sen kanssa oikeaan kohtaan rivissä. Ensiksi oikein vastannut ja valmiina oleva ryhmä saa pisteen.

Kysymykset:
1. Mikä oli Jeesukselta apua pyytäneen miehen nimi? JAIROS
2. Nainen pyysi apua Jeesukselta, koska hän oli ? SAIRAS
3. Nainen lähestyi Jeesusta salaa tungoksessa eikä halunnut tulla esiin parantumisensa jälkeen eli hän oli ? ARKA
4. Jairoksen tyttären nimeä ei mainita Raamatussa, mutta kirjaimista hänelle voi saada nimen. Tämä kohta voidaan ottaa useamman kerran ja keksiä monia nimiä. SARA, SARI, ROSA, KAISA, KAIJA, AIJA, SAIJA, RAISA, AIRI (ehkä muodostuu vielä muitakin nimiä). Voidaan todeta, että ainakin Saara olisi voinut olla Jairoksen tyttären nimi ja Sara, Sari ja Saija ovat muunnelmia siitä nimestä.
5. Avun hakeminen Jeesukselta oli molemmille ehkä viimeinen oljen ? KORSI
6. Mikä oli yhteistä Jairokselle ja naiselle, kun he tulivat hakemaan apua Jeesukselta? USKO
7. Köyhän vastakohta? RIKAS
Lasketaan pisteet ja todetaan voittaja ja onnittelut…

Loppukeskustelu ja

Keskustelukysymykset isoille

Asetetaan sanat USKO, RIKAS esille kaikkien nähtäväksi.

1. Miten Jairoksen ja naisen usko muuttui, kun he saivat Jeesukselta avun?
2. Miten 12-vuotiaan tytön elämä muuttui, kun Jeesus oli herättänyt hänet kuolleista?
3. Millainen ihminen on köyhä? Onko muuta köyhyyttä kuin rahan ja tavaran köyhyys? Millainen on rikas ihminen? Mikä tekee ihmisestä todella rikkaan? Voiko köyhä olla rikas?
4. Se, joka on saanut Jeesukselta pahat teot anteeksi, on rikkaampi kuin kukaan muu. Jeesus haluaa auttaa sinuakin ja antaa pahat tekosi anteeksi, koska olet Jumalalle ___________? Muutetaan I:n tilalle A ja saadaan RAKAS. Rikas on se, joka on jollekulle RAKAS. Olemme monille ihmisille rakkaita ja olemme rakkaita Jumalalle. Jeesuksen rakas on myös ikuisesti rikas, koska häntä odottaa taivas.

Taustatietoa ohjaajalle ja opetus: Pasi Hujanen
Teemaan virittäminen, havainnollistaminen, toiminta isoille ja keskustelukysymykset: Oili Ijäs
Laulut ja leikit: Liisi Portin